26.2.2012

Taivas varjele mitä sieltä tuli Ug 2!

Ug 2 lähti myötätuulessa kohti seuraavia koitoksia muutaman viikon rentoutuksen jälkeen. Edellisen pelin jälkeen oli saunottu ja hassuteltu ja nyt oli aika taas tarttua lapion varteen. Vornanen käärikin ennen peliä hihojaan duunarin ottein ja jo tässä vaiheessa tunsivat varmasti monet sen, että tänään tapahtuu jotain erityistä. Viime vuonna sarjatasoa ylempänä pelannut PPV/TLP saikin tuta Ug 2 myrskyn, jonka alle ei kukaan enää jatkossa toivo jäävänsä...

Mitä oikeastaan tapahtui? Sitä tässä vieläkin vähän ihmettelen, mutta aloitetaan nyt vaikka siitä, että oikeastaan PPV hallitsi ottelun alkua ja pelasi vaarallisesti laitoihin Ug pelaajien selustaan. Sitten taivas putosi PPV:n niskaan. Maaliripottelun aloitti Tuna, joka Gussen säestyksellä iski hatullisen vajaassa seitsemässä minuutissa, joka kerta lähes täydellisestä esityöstä oli miehen helppo siirtää pallo maaliin. Gusse oli melkoisella peli päällä ja iski myös itse komean osuman. Verkko heilui vielä kun Vornanen, Kumén ja Tuna jo päivän neljännellä osumallaan veivät Ug:n tauolle 6-0 johdossa.

Kukapa olisi uskonut, että kuudesta maalista laitetaan vielä paremmaksi toisella puoliajalla. Kerta toisensa jälkeen maistuvampien kuvioiden päätteeksi pallo ladottiin PPV:n maaliin vielä varmuuden vuoksi yhdeksän! kertaa. PPV ei ollut missään vaiheessa peli täysin aseeton, eikä sillä ollut vaihtomiehistä pulaa. Ug 2 yksinkertaisesti onnistui lähes 100 prosenttisesti tekemisssään. Syötöt, ajoitukset, viimeistelyt ja taivas varjele niitä maaleja vain tuli ja tuli! Maalikimaran lomassa Krankalla oli kiire toimitsijapöydällään maalien kirjaamisessa, mutta maaleja iskivät Vornasen ja Kuménin yhteensä kahdeksasta syötöstä Kumén itse kahdesti, Kapanen ja Pennanen kahdesti, Gusse kertaalleen, sekä niin ikään maalisaldoaan peräti viidellä maalilla ottelussa kartoittanut Tuna kerran. Mitä siihen enää lisäämään. Kaikki muu kentällä tapahtunut paitsi lopputulos 15-0 on toisarvoista! Mitä helvettiä 15-0!

Tällaiset murskajaiset ovat futsalissa toki hyvinkin yleisiä, mutta harvoin niitä tehdään peleissä, joissa vastustajalla ei lähtökohtaisesti ole ongelmia esimerkiksi pelaajiston saamisessa jalkeille. PPV:llä oli vaihtomiehiä, pelajaat olivat tasoltaan mainioita, mutta silti Ug laittoi huikeat 15 maalia menemään. Mainittaakoon, että PPV:n kokoonpano oli pöytäkirjan mukaan sama kuin viime kaudella ylemmässä sarjassa pelannutta Ug:n futsalin lippulaivaa vastaan. Tämä peli päättyi Ug:lle 7-6. Pelin jälkeen kopissa oli kaikilla niin pissa noussut päähän, että sitä hymyä olisi voinut laittaa aina vientiin asti. Vain kolminkertainen "eläkööön" huuto jäi pukukopin oikeutusta voittokiimasta uupumaan! Sakkoja juhlimisesta olisi voitu jakaa kaikille, mutta niitä vain ei olisi ehditty kirjaamaan.

15 KOMEAA osumaa kirjattiin seuraavasti (muutama tieto epävarma)

Tuna (Gusse)
Tuna (Gusse)
Tuna (Kumén)
Tuna (ei syöttäjää)
Tuna (Vornanen)
Gusse (ei syöttäjää)
Gusse (Kumén)
Kumén (Pennanen)
Kumén (ei syöttäjää)
Kumén (Tuna)

Vornanen (ei syöttäjää)
Pennanen (Vornanen)
Pennanen (Kumén)
Kapanen (Vornanen)
Kapanen (Vornanen)


Tehot:
Kumén 3+4=7, Tuna 5+1=6, Vornanen 1+4=5, Gusse 2+2=4, Kapanen 2+0, Pennanen 2+1

Kokonaistehot
Vornanen 7+11=18
Kumén To 12+5=17
Tuononen 8+6=14
Kapanen 4+5=9
Gustafsson 5+3=8
Pennanen 5+3=8
Kumén Te 3+0=3
Azat 2+0=2
Eskelinen 1+0=1
Krankka 0+1=1

Vielä kerran MAHTAVA ESITYS OLI! Pelit jatkuu viikon päästä lauantaina vastassa POHU Susijengi

9 kommenttia:

#8 Migu kirjoitti...

ON kyllä komeat lukemat lyöty taululle. TLP oli tosiaan viime vuonna meidän lohkon viimeinen, mutta ei todellakaan nyt mistään täysin surkeasta porusta voi puhua, vaikka niillä mennyt tämäkin kausi varsin huonosti.

Taitaa olla Ug:n futsalhistorian suurin voitto tämä Ug2:sen 15-0? Ug voitti kaksi vuotta sitten nelosessa 27-1 Dicken Boysin, mutta tällöin vastus pelasi vajaalla, joten tätä peliähän ei pitäisi laskea.

Krankka kirjoitti...

Olipahan hieno matsi! Mahtavaa duunia jätkät ja Tunan viis maalia oli kyllä jäätävä suoritus!

Pennanen kirjoitti...

Nyt saa v***u naattia!

Saara kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
#11 Kumén kirjoitti...

Mä arvasin, että Vornanen yritti taas huijata! Eiks pitäis jotain sakkoja antaa jo ja mitätöidä Villen kaikkien aikojen tilastot. Tää on hanurista meidän muiden kannalta!

Mut tosiaan ihana peli. Ei voi kuin ihailla Niko Tuonosen krapulaista maalinnälkää. Huh huh.

#11 Kumén kirjoitti...

Ja mä taisin syöttää ton Tuonosen neljännen. Noihin "tehoihin" se on merkattu kylä, mutta tossa listassa ei näy. :)

Vornanen kirjoitti...

Kyllä me Tommi Nikon kanssa käytiin nuo läpi ja huomasin olleeni väärässä.

Olihan tuo sen verran huikee ottelu ettei ihme että matsin aikana jos niitä tehoja miettii niin menee vähän väärin.

#11 Kumén kirjoitti...

Joo joo enkä mäkään nyt ihan haudanvakavissani näissä jutuissani aina ole. ;)

Tuna kirjoitti...

Tässä käydään vielä kireä kamppailu pistepörssin voitosta, uskon että se tulee viimeistään varmistamaan nousuttoman kauden ;)