Härkäviikko aloitettiin kotiottelulla EPS Rivalsia vastaan. Ottelusta muodostui yksi kauheimmista otteluista Ug09:n historiassa. Harvinaisen pirteästä startista huolimatta peli kääntyi EPS:n murskavoitoksi jatkuvien puolustuspään epävarmuusvirheiden vuoksi ja tähän kun ynnättiin vielä kolmen läpiajon hukkaaminen ottelun kriittisissä kohdissa. Ei pään silittelyyn ollut tässä ottelussa mitään syytä.
EPS sai ottelussa kaksi rangaistuspotkua, joista toisen Sepa torjui tilanteen ollessa ensimmäisellä puoliajalla jo 0-3 Rivalsille. Toisen rankkarin yhteydessä nähtiin myös isoa hölmöilyä, kun Gripin pää ei kestänyt ja mies lensi ulos loukattuaan tuomarin koskemattomuutta. Isohannin iskemä 1-3 kavennusmaali oli vetäjänsä mukaisesti hyvin laiha lohtu, kun EPS sai Ug puolustuksen näyttämään lopun ottelun ajan vietävän huonolta. Lähes jokainen hyökkäys päättyi maaliin ja lopulta taululla hirveät 1-7 lukemat.
Heti viikonlopun jälkeen Ug suuntasi kohti Nurmijärveä, josta ei nopean muistelun jälkeen taida olla koskaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Pelistä muodostui kovatempoinen ja Ug09 roikkui itse asiassa yllättävän hyvin pelin tempossa mukana, kunnes jälleen helpot virheet omassa päässä saattoivat joukkueen raskaaseen takaa-ajajan asemaan. Kotijoukkue NJS 2 ei armoa virheissä tuntenut ja laittoi itselleen turvallisen 4-0 taukojohdon.
Toisen puoliajan alussa NJS jaksoi vielä vääntää ja iski nopeasti hienosta vapaapotkusta Ug muurin kumartaessa päänsä pallon tieltä. Tämän jälkeen NJS selkeästi nosti jalkaa kaasulta ja loppupeli olikin sitten Ug:n peliharjoitus. Todellisiin maalintekopaikkoihin pääseminen oli edelleen vaikeaa, kun edes viiden omille menevän syötön peräkkäiset sarjat olivat tyystin häviksissä. Aina oli joku, joka keksi heittää pelivälineen pitkänä vastustajan päähän tai hieromisen seurauksena menettää sen vaarallisesti keskikentällä.
Aivan pelin loppuhetkillä Ug09 teki kauden peräkkäisten syöttöjen ennätyksen ja tämä johtikin ensimmäiseen pelitilannemaaliin n. 350 peliminuuttiin. Maalissa syöttörallin päätteeksi Jugi vapautti Juhon läpiajoon ja Juho väläytteli parasta osaamistaan juoksemalla NJS puolustukselta karkuun ja viimeistellessä varmasti. Loppulukemat joka tapauksessa jälleen surulliset 5-1 kotijoukkueelle. NJS hienolla pelillä ja voitolla sarjan kärkeen.
NJS matsista oli tuskin ehditty toipua, kun jo seuraavana päivänä Ug09 aloitti urakkansa Uusimaa Cupissa, kun se kohtasi ensimmäisen kierroksen ottelussa 6.divisioonan FC Laatupallon. Edellispäivän ottelu oli vaatinut veronsa ja Ug09 lähti otteluun lähes 50-50 joukkueella Ug09-Ug2.
Ottelun alku viivästyi n. 30 minuuttia erotuomarin laiminlyönnin takia. Otteluun aseteltua erotuomaria ei tavoitettu ja erotuomarikerhon päivystys ei onnistunut löytämään läheltä korvaavaa tuomaria. Säännöt toteavat yksiselitteisesti, että ottelu on pyrittävä pelaamaan tuomarin puuttumisesta huolimatta ja joukkueiden on löydettävä 1. ulkopuolinen korvaaja tuomarille 2. joukkueen omista voimavaroista löytämään molempien hyväksymän tuomarin. Hetken tilanne näytti jo huolestuttavalta, mutta eipä hätää apu oli jo matkalla, kun Hirvosten vauhtikaksikko lähestyi pelipaikkaa ja talven harjoitusotteluitakin tuominnut Matti Hirvonen tarttui haasteeseen ja otti tuomarin pestin vastaan.
Ennen alkuvihellystä kutosen LP sai ns. tasoitusrankkarin alempi divisioonalaisena ja laittoikin tästä itsensä johtoasemaan. Itse pelissä Ug otti ohjat heti käsiinsä ja laittoi prässillä Laatupallolaiset hikoilemaan. Ug nousukin nopeasti tasoihin, kun Migu siirsi pallon hyökkäyksen päätteeksi ohi vähintäänkin epävarmasti torjuneen LP-vahdin. Noin 10 minuuttia myöhemmin Vornanen taikoi maalin laittamalla pallon pussiin suoraan kulmalipulta. Tässä tilanteessa myös puoliajalle.
Toisella puoliajalla LP ymmärsi ja oli tietysti pakotettukin hieman rohkeampaan peliin. Se unohti pallon sivurajasta ylipotkimisen ja rupesi hyödyntämään vahvuuksiaan, jotka olivat pitkälti erittäin vikkeläkinttuiset hyökkääjät. LP:n puolustus oli selvästi kuitenkin epävarma ja se menettikin varsin usein palloja Ug:n lyödessä painetta jalkoihin. Ug teki sen kuitenkin taas ja onnistui lahjoittamaan maalin vastustajalle. Vaarattomalta ja omissa käsissä ollut tilanne vaihtui nopeasti vaaratilanteeksi ja yhtäkkiä puolustus oli jälleen muutaman askeleen jäljessä ja pakotettu rikkomaan. Pallo pilkulle ja LP tasoihin.
Seuraavat hetket Ug jatkoi kovaa painostustaan ja laitojen kautta saatiinkin muutamia vaarallisia tilanteita aikaiseksi. Maalintekoon tarvittiin kuitenkin tuttu mies, kun huojentavasti heräilemässä oleva maaliruisku Isohanni laittoin pallon hienosti sivuttaisliikkeestä LP maalin vasempaan alanurkkaan. Ug 2-3 johtoon ja vaikka puolustuksen pomputtelu lopussa aiheutti hieman sydämen tykytyksiä ei LP enää tasoihin noussut ja Ug09 eteni Uusimaa Cupin toiselle kierrokselle Korso Unitedia vastaan.
Kolmen ottelun summa. Sarjapeleistä nolla pistettä 2 tehtyä maalia ja 12 päästettyä maalia ja Uusimaa Cupissa niukasti jatkoon. Kyllä siitä pitäisi lähteä aivan aluksi, että kentällä ruvettaisiin juoksemaan ja saamaan kahden metrin syötöt omille. Ryhtiä ja vielä vähän ryhtiä ja peiliä kaikille käteen. Melkoista konttaamista kaikilla perusasioissa, nyt opetellaan kävelemään uudestaan. Sitten hetki taukoa ja ensi viikon torstaina Punaisen Myllyn vieraaksi Espoonlahteen.