Sarjakakkosena oleva PESU oli mättänyt 5 pelissä peräti 44 maalia. Maalinteko jatkui Ug:ta vastaan ja Lepi joutui antautumaan lopulta peräti 8 kertaa. Vastoin Hietalan toivetta Ug lähti mukaan maalintekokilpailuun, jonka hävisi lopulta selkeästi.
Ug sai otteluun salama-alun, kun Henu törkkäsi jo 30 sekunnin pelin jälkeen punaiset johtoon. PESU rokotti seuraavassa vaihdossa, kun hyökkääjän veto sujahti Migun kainalon alta ja yllätti täysin Lepin. Juuso sijoitti heti perään Ug:n jälleen johtoon, mutta kun kaksi minuuttia oli taulussa, oli PESU tullut jo tasoihin. Aikamoinen startti pelille!
Ottelu jatkui tasaisena vaikkakin PESU oli näennäisesti hallitsevampi osapuoli veskarinsa ansiosta. Vastustajan mokkeri nousi aina varsin korkealle pyörittämään peliä, kun tilaisuus siihen tuli. Molemmille joukkueille siunautui paikkoja, jotka PESU käytti kahdesti ja Ug ei kertaakaan. Parhaiten Raketille maalintekopaikkoja järjesteli kärkeen nostettu Jugi, joka pelasi toistaiseksi kauden parhaan pelinsä. PESU siirtyi 4-2 johtoon noin minuutti ennen puoliajan loppua, kun Migun liukkari tuotti varsin turhan semirankkarin.
Ug:lla oli toisella puoliajalla hyvä höyry päällä ja tasoitukseen uskottiin. Jugi teki komealla kääntölaukauksella tilanteeksi 3-4. Jäge kavensi tilanteeksi 4-5, kun Ahjo pelasi loistavasti Jäkkerille tyhjän maalin. Tasoitus oli pariin kertaa lähellä. Jägellä oli hyvä sauma osua toistamiseen Ahjon vedon riparista, mutta PESU:n veskari venyi ilmiömäiseen pelastukseen. Harmittavin maalipaikan menetys tapahtui Juholle. Läpiajossa ollut Juho lähti harhauttamaan maalivahtia, pallo ehkä hieman karkasi jalasta kovassa vauhdissa , jota PESU-veskari näytti avittavan (ainakin Ug:n vaihtopenkille) varsin selkeän näköisesti työntämällä Juhoa selästä. Tuomarin pilli ei kuitenkaan soinut, joka johti Ug:n leirissä aikamoiseen huutomyrskyyn. Tuomari saikin vähän tilanteen jälkeen tulla rauhoittelemaan Ug:n vaihtopenkkiä. Sikäli Ug:n protestointi oli aiheellista, että kyseissä tilanteessa tuomaristo ei noudattanut valitsemaansa tarkkaa linjaa.
Vaikka Ug:lla oli paikat tasoitukseen, oli myös PESU alati vaarallinen Ug:n päässä. Tolppa pariin otteeseen ja Lepi piti Ug:n kirin elossa aina viimeiselle kympille asti. Ug:n kiri lyssähti PESU:n vastahyökkäykseen. Ug antoi huolimattomasti hyökkäyspään sivurajapotkun, johon vastustaja pääsi ensimmäisenä väliin ja puolittaiseen läpiajoon, joka päättyi maalin. Ottelun loppuun PESU pääsi rankaisemaan vielä pari kertaa taputellen loppulukemat 8-4
Tähdistö
*** Jugi: No nyt oli sitä Grippiä, mitä on kaivattu. Kärkipelaajan paikka herätti miehen ja taso nousi kertaheitolla. Haastoja, järkevää pelinrakentelua ja hyviä vetoja läpi ottelun.
* * Juuso: Paria harhasyöttöä lukuunottamatta puolustuspäässä itse varmuus. Hyökkäyspäässä myös onnistumisia, tuloksena maali ja syöttö.
* Jäge: Parin heikomman divaripelin jälkeen Jäge näytti taitonsa jälleen. Hyviä katkoja ja pelasi tasaisen pelin ilman notkahduksia. Onnistui myös maalinteossa.
Tehot: Juuso 1+1, Jugi 1+0, Henu 1+0, Jäge 1+0, Ahjo 0+1, Juho 0+1
Tappio söi kieltämättä tällä kertaa kipeästi. Mutta kun kahdeksan päästää omiin niin silloin harvemmin voittaa. Samoin Ug tuntuu tarvitsevan muita joukkueita enemmän paikkoja onnistumiseen eli maalinteko puolellakin voisi pyöriä paremmin. PESU oli joukkueena myös kurinalainen, puolusti järkevästi ja ansaitsi tällä kertaa voittonsa.
Nyt kaksi edellisestä peliä on ollut sarjan kärkijengejä vastaan ja lunta tuli taas tupaan kahden tappion verran. Seuraavaksi kohdataan sarjan toiseksi viimeisenä majaileva Hieho ja sen jälkeen jumbona oleva PPJ/Fazer. Näistä Ug repii itselleen voitot!
2 kommenttia:
Joo pelissä tehtiin tyyliin kaikki ne virheet, mitä pyysin että yrittäis välttää: maalintekokilpailu, turhat rikkeet, huutelu tuomarille ja turhautuminen pikku virheistä. Nyt oikeasti vois ens pelissä katsoa, et kaikkea noita ei tapahtuisi.
Peli oli todella ailahtelevaa menttaalisesti meidän pelaajilla, jotenkin tuntui et keskittyminen välillä herpaantui ja ei uskottu omaan tekemiseen, vaikka meillä olisi matsissa ollut juuri hyvä jakso. Ottelussa oli kuitenkin myös paljon hyvääkin, et ei pidä liikaa masentua.
En pääse seuraavaan otteluun, kun olen Berliinissä, mut koittakaas nyt hoitaa se! Suurin ongelma on mielestäni nyt enemmän psyykkeessä, kuin pelillisissä ongelmissa.
Hei! Yrittääkö Hietala taas faijapalkinnoille?
Lähetä kommentti