RiRa Ug 2 pääsi avaamaan kautensa Grifk2 vastaan ihannevieraskentällä Kauniaisten Jäähallin tekonurmella, jonka veroista kenttää ei ole vielä muualta onnistuttu löytämään. RiRassa on harkittu jopa Kauniaisiin loikkaamista tämän upean kentän takia. Kauden alkuun päästiin kivasti sunnuntaifiiliksissä juuri vapun kynnyksellä.
Ug2:lle ensimmäinen puoliaika toi lisää huolia, kun ensin juuri come backin tehnyt Pakara Laaksonen teloi nilkkansa. Hetken päästä Laaksoselle seuraa teki juuri loukkaantumisesta toipunut Hietala, jonka polvessa jotain rusahti taas. Nämä herrat sivuun pelistä ja vaihtopenkki ammotti tyhjyyttään. Hyvinkin leppoinen ensimmäinen puoliaika sai Ug:n kannalta ikävän lopun kun Ug puolustus onnistui samassa tempussa, missä Suomen maajoukkue onnistui eräänä sateisena syysiltana Unkaria vastaan karsintaottelussa olympiastadionilla. Ensin Jäge purki pallon Baisin selkään, josta se kimposi takaisin Jägelle, joka kuitenkin onnistui vetämään pallosta hutipotkun. Tämän jälkeen takana ollut Granin pelaaja siirsi pallon vain Ug:n maalia vartioineen Tapsan ohi.
Ug2:n kokoonpano oli yllätyksiä täynnä ja Ug2 vetäjien tavaramerkin mukaisesti uusi vetäjä TeLa oli heittänyt itsensä kärkeen. TeLa toikin härkämäisellä olemuksellaan haastetta Granin pakkien painikamppailuun. Valitettavasti GrIFK 2 pääsi iskemään toisen puoliajan aikana itsensä pian 2-0 johtoon. Ug näytti nuutuneelta.
Ug tarttui vielä Grania paidan helmasta kiinni, kun "pirteimmin" pelanneet Gusse ja Seyvan saivat loihdittua toimintaa hyökkäykseen ja Gusse iskikin kavennuksen komealla voimavedolla. GrIFK kuitenkin kuittasi tämän varsin nopeasti ja runsaslukuisen ja äänekkään vierasyleisön harmiksi GrIFK Kauniaisten kaupungin tyyliin sopivasti purjehti 3-1 kotivoittoon.
Toivottavasti loukkaantumiset jättävän joukkueen hetkeksi rauhaan ja kautta päästään jatkamaan tasapainoisesti. Seuraava peli jo vapun jälkeen keskiviikkona 2.5, kun Ug 2 kohtaa kotonaan Rajatorpassa IVPAn. Ottelu alkaa klo 19.55.


1 kommentti:
Ja tela siis syötti gussen maalin. JOTEN tela teki manageroinnin lisäksi myös kentällä hienoa työtä!
Lähetä kommentti