HeMan/RiRa Ug 1 lähti kauden viimeiseen otteluun kovin panoksin. Panoksena oli 4.divarissa pysyminen ja varma pysyminen tarkoitti voittoa AC Stoppi Näpsistä, muussa tapauksessa Rouva Fortuna valitsisi riran ensi kauden divisioonan. Tunnetusti uugeen pojat ovat kovia uhkapelureita ja Fortunan haltuun divaripaikka sitten jätettiin 4-2 häviö niskassa.
Otteluun lähdettiin taas puolustusvoittoisella taktiikalla. Taktiikka toimi hyvin ja vastustajan, kuin myös riran, maalipaikat olivat vähässä. Tasaisessa väännössä HeMan/RiRa Ug 1 otti ensimmäisenä valtikan käteen, kun Ahjonimen Antti pamautti ottelun ensimmäisen maalin. Johtoa kesti pitkään, eikä riralla näyttänyt olevan suurta hätää, vaikka muutaman maukkaan vedon Näps onnistuikin täräyttämään Lepin vartioimaa maalia päin. Kuten edellisessä pelissä, niin myös tässäkin, riralle tuli pieni musta hetki ennen ensimmäisen puoliajan loppua ja AC Stoppi onnistui tasoittamaan ottelun 1-1:een.
Toiselle puoliajalle lähdettiin luottavaisin mielin ja usko omaan voittoon oli kova. Homma näytti luistavankin, vaikka hieman Pappilan Ori valitteli oman kuntonsa pettämistä. Hyvän toisen puoliajan alun tuloksena HeMan/RiRa Ug 1 siirtyi 2-1 johtoon maalilla, mitä allekirjoittanut ei nyt millään muista, ei sitten ollenkaan, vaikka varmasti hieno maali olikin. Joka tapauksessa maalin jälkeen AC Stoppi/Näps lisäsi petrolia koneseen ja alkoi liikkumaan kentällä paljon vilkkaammin. RiRa joutui enemmän puolustuskannalle ja kuinka ollakkaan Stoppi tasoitti taas ottelun 2-2:een. Loppu peli menikin RiRa Ug:n pojilla sitten ihan persiilleen. Henu loukkasi nilkkansa ja joutui jättämään ottelun kesken. Vastustaja meni 3-2 johtoon. Vastustaja pääsi semipilkulle, kun virheet täynnä olevan riran pelaajan käteen kimposi pallo. Näps menee 4-2 johtoon semipilkusta. Juho ja vastustajan pelaaja sai punaisen, kun heillä oli hieman söpöä nokkapokkaa. Peliaika tuli täyteen liian nopeasti, 4-2 häviö ja flirttailu alkoi Rouva Fortunalle.
Myllypuron tähtöset:
*** Antti Ahjoniemi - Teki maalin ja taisteli suurella syrämmellä!
** Juho Isohanni - Hyvää kurinalaista pelaamista, teki ehkä maalinkin? Punainen söi kolmannen tähden, vaikka ei olisi sitä ansainnutkaan (siis punaista). :D
* Tommi Lepistö - Lepi ei taas maaleille paljoa mahtanut, hyviä torjuntoja ja hyvää puolustuksen ohjaamista, sitä olisi kiva kuulla jatkossakin lisää.
Turpaan tuli ei voi mitään, vaikka hyvä vääntö olikin. Kausi päättyi kuitenkin onnekkaasti, kun muut viivan alla olevat joukkueet hävisivät pelinsä, eli Rouva Fortuna oli meidän puolella. Toivottavasti seuraava kausi menee hiukan paremmin. 2 voittoa 1 tasapeli ja 8 häviötä ei mairittele meitä.
Tällästä tää futsal välillä on. Joskus pitää ottaa kuokkaan, että ne voitot tuntuvat hunajaisen makialta. Perjantaina 30.3 on kauden päättäjäiset, nautitaan virvokkeita, nautitaan toisistamme, pestään paskan maku kaudesta saunassa pois ja lähdetään hyvillä mielin sitten kevään uusiin koitoksiin. Kiitos kaikille omalta osaltani. -Hietala-

1 kommentti:
Jep tein sen tokan, henun vedon riparista..
Lähetä kommentti