Kauden 2012 joukkueet muodostetaan maaliskuun alkuun mennessä. Mahdollisia pelaajasiirtoja joukkueesta toiseen voi olla tiedossa. Siirtojen yhteydessä jokaista asianomaista kuullaan ennen siirron vahvistamista. Tavoitteena on koota kaksi hyvää joukkuetta sarjatason vaatimusten mukaisesti.
Edellisen kauden suurimpana ongelmana oli etenkin vitosen Ug09:ssa liian tarkalla ollut pelaajarinki. Pelejä ei ole tarkoitus aloittaa vajaalla ja viimeiset 20 minuuttia pelistä pitäisi jaksaa myös pelata. Nyt kun kaksi pelaajaa lähti 09:sta pois, pitää tilannetta katsoa uudestaan ja ennen kaikkea epäsuhta joukkueiden pelaajamäärissä tulee korjata.
Työryhmän kärkiryhmä aloittaa työnsä heti ja ensitöikseen se kokoaa tarpeelliseksi katsomansa henkilöt arvioimaan nykyistä ja tulevaa tilannetta. Tuoreimman listauksen mukaan Ug:ssa on yhteensä 39 pelaajaa, joista osan mukana olo ja aktiivisuus tulevalle kaudelle pitää vielä varmistaa.
Työryhmän työtä ohjaavaksi sloganiksi on lanseerattu seuraava kuolematon lausahdus "Parhaat päätökset syntyvät aina saunassa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti