8.1.2012

Kooma Ug kaatoi Koma Viikkarit

Ug2 oli ajautunut epäonnistumisten kierteeseen peleissään ja vaikka peli oli ajoittain "ihan ok" kulkenutkin näyttivät viime pelien tulokset pahalta. Pitkien loppiaispyhien päätteeksi pelattiin vuoden 2012 ensimmäinen sarjapeli, jossa Ug2 sai vastaansa FC Viikingit Koman. Nopea vilkaisu kentällä otteluun valmistautuviin molempien joukkueiden pelaajiin toi kieltämättä mieleen kooman. Ug 2 pelaajat olivat juuri toipuneet loppiaisturnauksen ja saunaillan rasituksista. Kentällä se kuitenkin näytti osaamistaan ja vaikka tatsi ei ihan pehmeimmillään ollutkaan kaivoi se hallitun 5-4 voiton mielekkäästä ottelusta.

Pelissä Viikkarit aloitti maalinteon, kun se pääsi keskikentän menetyksestä melko helposti tekopaikkaan ja iskemään pallon Sepan selän taakse. Ug naputteli vastineeksi ensimmäisellä puoliajalla 3 osumaa, joista varsinkin ensimmäinen oli kaunista katseltavaa. Näppärän syöttöyhdistelmän viimeinen akseli Krankka-Aza toimi kuin lamppu ja tasoitus oli syntynyt. Vornanen iski kulmasta Pennasen syötöstä Ug:n johtoon ja vielä nähtiin kolmas maali, kun Tuna taisteli pallon maaliin asti.

Toisella puoliajalla Ug:lla oli mahdollisuus useaan otteeseen "naulata" peli, mutta vaikka sen pelaajat saivat jatkuvasti hienoja tilanteita aikaiseksi ja peli oli muutenkin pirteän näköistä, omissa soi. Kahteen otteeseen Koma iski Ug:n pyörityksen päätteeksi pallon Ug maaliin ja peli oli tasan, kun vielä nelisen minuuttia oli jäljellä. Tässä vaiheessa esiin astui päivän tähtipelaaja Tomi "öljylanne" Pennanen, joka siirsi hallitusti Tunan passista Ug:n jälleen johtoon. Hetkeä myöhemmin Ug:n kannalta alkoi näyttää hyvältä, kun peli rullasi jälleen Koman maalilla ja Vornasen kylmäpäinen syöttö viereen Pennaselle takasi Ug:lle viidennen maalin ja 5-3 johtolukemat. Vielä lopussa Ug hieman hölmöili vaparissa, kun muuriin asettui pyydetyn kahden pelaajan sijasta kolme ja Koma käytti vaparin hyödykseen ja syöttö maalin eteen vapaaksi jääneelle pelaajalle ja siitä viimeistely sai Ug:n näyttämään hetken melko imbesilliltä. Mutta viimeinen minuutti mentiinkin sitten rauhallisemmin ja johto säilyi loppuun asti.

Hienoa oli taas palata voittojen tielle muutaman pelin laahustamisen jälkeen. Vähän vielä teroitellaan kenkiä tulevia pelejä varten, niin lohkon kärkisijat pysyy hyppysissä.

Seuraava peli sunnuntaina 22.1. Myllypurossa Dynamoa vastaan.

Tehot
Pena 2+1=3
Tuna 1+1=2
Vorsku 1+1=2
Azat 1+0
Krankka 0+1

Kokonaistehot

Vornanen 4+5=9

Kapanen 2+4=6
Pennanen 3+2=5
Kumén To 5+0=4
Tuononen 2+2=4
Kumén Te 2+0=2
Gustafsson 1+1=2
Eskelinen 1+0=1
Azat 1+0=1
Krankka 0+1=1


3 kommenttia:

test kirjoitti...

test

Vornanen kirjoitti...

Test test. Yksi syöttö puuttuu vieläkin! :D

Ja se oli juu pennanen joka syötti sen mun maalin.

Tuna kirjoitti...

;)

Johtu siitä että en korjannu sitä siihen vanhaan pohjaan ja nyt se ei sit näkyny tossa. Nyt korjattu. Näistä on myös virallinen taulukko olemassa, jossa kaikki on kohillaan. Yritän saada ne tän viikon aikana sivuille kun saan ton futsalosion rakennettua